torstai 8. syyskuuta 2011

Kuvataidetta kotiin kirjastosta

Kävin ensimmäisen kerran kirjastossa, josta voi lainata kotiin tauluja. Mänttä -Vilppulan pääkirjastossa se on mahdollista pientä vuokrasummaa vastaan. Siellä toimii nimittäin taidelainaamo yhteistyössä Mäntän Taideseuran kanssa.
Taideseuran jäsenten tekemiä maalauksia on esillä kirjaston kakkoskerroksessa, missä seinätila vain antaa myöten. Valikoima ei jää siihen vaan lisää saa nähtäväksi varaston puolelta. Kokoelma vaihtuu puolen vuoden välein. Kun mieluinen teos löytyy, kirjastovirkailija tekee vuokrasopimuksen asiakkaan kanssa. Vuokrasummat tilitetään taideseuralle. Maalauksen voi lainata vaikka kuukaudeksi somistamaan juhlatilaisuutta ja palauttaa sen jälkeen. Jos jokin teos miellyttää, sitä voi pitää kaemminkin ja lunastaa itselleen ikään kuin osamaksulla.
   Kirjaston asiakaspalvelusta saa taidelainauksesta kertovan esitteen. Siinä sanotaan osuvasti: "Aina ei taidetta tarvitse omistaa saadakseen sitä kotiin. Lyhytkin suhde taideteoksen kanssa voi antaa paljon sellaista, mikä jää rikastuttamaan arkea ja ajattelua pitkäksi aikaa."
   Taidelainaamoon olen törmännyt muillakin paikkakunnilla, mutta en kirjastossa. Mänttä tunnetaan kuvataideviikoista, ja tämä on hyvä jatke profiloitumiselle!
JAANA LAAKSO

torstai 25. elokuuta 2011

Mitä syksy tuo kirjastoon?

Lomakuukaudet alkavat pikkuhiljaa olla ohitse ja kirjastoväki puurtaa täysillä työpaikoillaan. Mitä uutta lukemista/ kokemista/ uudistusta on meneillään Sinun kirjastossasi? Mitä voisimme puffata muille kirjastonystäville? Lähetä meille vinkki sähköpostilla kirjastobongarit(at)gmail.com

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Suomen kirjan museo avattu

Suomen kirjan museo PUKSTAAVI avasi ovensa yleisölle 1.7. Sastamalassa, samaan aikaan Vanhan kirjallisuuden päivien kanssa. Pirkanmaalla sijaitseva uusi museo vastasi odotuksiani, jopa ylitti ne. Jos olet yhtään kiinnostunut kirjallisuudesta, poikkea täällä!
    Pukstaavi kertoo kirjan tarinaa monesta näkökulmasta. Näyttelyt selvit-tävät, mikä on teknisesti kirjan rakenne, kirjapainon historiaa, miten kirja päätyy sen kirjoittajalta kuluttajalle, kirjallisuuden lajityypeistä, kirjan merkityksestä Suomen yhteiskunnassa eri aikoina ynnä muuta.
Pukstaavin sisutuksessa on toteu-
tettu mahtavia räätälöityjä ideoita.
Vaihtuvan näyttelyn otsake on Minun kirjahyllyni. Museo kerää lisäksi Kirjan Keskuksen arkistoon tietoa kävijöiden kirjahyllyistä - siitä, millainen se on ja mitä siinä säilytetään.
   Miljöö on mitä ihanin. Museon virkaa hoitaa vanha apteekkarin talo, 1920 -luvulla rakennettu kiinteistö. Rakennuksesta löytyy myös hyvinvarustettu kahvila.
JAANA LAAKSO

torstai 23. kesäkuuta 2011

Päiväkahvit kirjaston lehtisalissa

 On kirjastoja, jotka eivät halua kahvi-tarjoilua asiakastiloihin. Useista kirjastoista kahvila jo löytyy. Porvoon pääkirjastossa virvokkeita voi nauttia lehtienluvun lomassa lehtisalissa.
    Vierailu Porvoon vuonna 2000 valmistuneessa, avarassa ja valoisassa kirjaston monitoimitalossa on miellyttävä kokemus. Lasten osastolla on paljon aineistoa, mutta myös virikkeitä ja tilaa toiminnalle. Omaa läppäriä voi käyttää yläkerran valoisassa opintolukusalissa.
   Ympärille on myös rakennettu useita näyttelyitä. Oli valokuvia, kissa-maalauksia ja pienoismalleja. Kirjoitin nimeni ainakin kolmeen vieraskirjaan. Niiden avulla lasketaan kävijämääriä.
   Lopuksi on tarpeen nauttia virvokkeita. Kahvion tiski jakaa lehtisalin kahteen osastoon: sanomalehtien ja aikakauslehtien puoleksi.  Kahvin tai teen saa juoda samalla kun selaa päivän lehden. Suurista ikkunoista avautuu näkymä rauhallisen kadun puutaloihin.
JAANA LAAKSO

Aamukahvit Kunto Ojansivun kanssa kirjastossa

Valkeakosken pääkirjaston kesäterassilla voi lukea päivän lehdet tai nauttia aamukahvit hyvässä seurassa. 21. kesäkuuta asiakkaille siunaantui mahdollisuus juoda kahvit näyttelijä Kunto Ojansivun kanssa.
    Ojansivu on yksi Valkeakosken kesäteatterin "Kuin helminauhaa.." esityksen tähdistä. Hän on yksi Eurooppa Neljä -kiertueteatterin perustajajäsenistä. Hän on näytellyt niin elokuvissa kuin tv-sarjoissakin. Lisäksi hän ohjaa ja käsikirjoittaa.
    Kirjaston terassilla juttua riitti muun muassa teatterin tekemisestä, kirjallisuudesta, elokuvista ja musiikista. Yleisöä kannustettiin osallistumaan keskusteluun. Eräs terassivieras toi Ojansivulle tunnistettavaksi myös vanhan mustavalkoisen valokuvan hänen nuoruusvuosilta Valkeakoskella.
     Aamukahvitapahtumaan saatiin yleisöä noin 30. Seuraava Aamukahvit julkkiksen kanssa -tapahtuma järjestetään heinäkuussa. Tapahtuma sai hyvin julkisuutta paikallisessa mediassa ja kaupungin nettisivujen etusivulla.
     Tapahtuman ideoi ja sitä emännöi kulttuurituottaja, kirjastovirkailija Jaana Laakso.

Kirjastojen toimintaan avustusta

Kirjastojen kehittämistoimintaan 120 000 euroa avustusta

Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on myöntänyt Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan kirjastoille kehittämisavustuksia yhteensä 120 000 euroa. Avustusta myönnettiin 41 hankkeelle. Avustushakemuksia toimitettiin Pohjanmaan ELY-keskukselle 54 kappaletta ja avustuksia haettiin yhteensä 380 000 euroa.
Lähde: http://www.ely-keskus.fi/fi/tiedotepalvelu/2011/Sivut/Poh.aspx

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Kirjasampo-sivusto avattu!

http://www.kirjasampo.fi/

Kirjallisuuden sivusto Kirjasampo on avattu beta-vaiheeseen.
Näin Kirjasampo kertoo itsestään: "Löydä kiinnostavia kirjailijoita, kirjoja ja uusia lukukokemuksia rakkaudesta, vihasta, yksinäisyydestä, ilosta…Pariisissa, avaruudessa, Vammelsuussa, kellariloukossa…Tarkista kirjojen saatavuus kirjastosta. Kerro lukemistasi kirjoista ja suosittele niitä muille."

Tarkempia tietoja Kirjasampo.fi:stä löytyy myös kirjastowikistä.

Heti tutustumaan uuteen sivustoon menee hän ->

Asiasta innostui Pia.

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Runoraati Valkeakoskella

Ruusunpäivän runoraati koossa.
Kuva: Tuija Puro

Valkeakosken kaupunginkirjasto aloitti tänä keväänä uuden tapahtumien sarjan. Kyseessä on Runoraati, joka syntyi Valkeakosken Sanomien toimittajan ideasta Facebookissa. Nyt Runoraateja on järjestetty jo kaksi ja ne ovat herättäneet suurta innostusta. Yleisöä on saatu paikalle yli 50 .

Tapahtuman järjestäminen ei maksa kirjastolle mitään, mutta vaatii yhden työntekijän työpanoksen käytännön järjestelyissä kirjastossa. Paikallislehden toimittaja toimii tapahtuman juontajana ja tiedottajana. Kirjasto vastaa markkinoinnista talon sisällä ja nettisivuilla. Kolmas yhteistyökumppani on paikalliset yhdistykset, joiden kautta saadaan esiintyjä(-t).

Runoraadin konsepti on yksinkertainen. Valitaan kuusi sanavalmista raadin jäsentä. Valitaan kuusi runoa, joita yhdistää jokin teema. Juontaja esittelee runoilijat tekstien takana sitä mukaa, kun ne luetaan yksi kerrallaan. Raatilaiset esittävät mielipiteensä niistä ja antavat kullekin kouluarvosanan 4-10. Sitten jännitetään, mikä ja kenen runo rankataan parhaaksi. Vuorovaikutus yleisön kanssa on myös sallittua, ellei jopa suotavaa.

Kirjaston tavoitteena on tapahtuman kautta saada lisää kävijöitä sekä herättää kiinnostusta niin lyriikkaa kuin kirjaston tarjoamia palveluja kohtaan. Runoraadin käsittelyssä olevien runoilijoiden tuotannosta kootaan kirjanäyttely. Samalla voidaan tiedottaa myös muista kirjaston ajankohtaisista asioista ja tapahtumista.
 
Seuraava Runoraati Valkeakosken pääkirjastossa 13.8.2011. Lisätietoja: www.valkeakoski.fi/kirjasto 

Jaana Laakso

Viimeisimmät uutiset

Katso BLOGIARKISTO

Kirjastobongaus Espoosta

Kirjastobongaus Espoosta
Muhkea sohva lukemiseen. Kuva: JL